Hillel Tokazier, pianomies

Teksti: Kaarina Pehkonen
Kuva: Ritva Hiironen

11.3.2020

MUSIIKIN MUKANA MAAILMAN YMPÄRI – OPPAANA PIANOMIES


Pianoa hakkaavat kädet, iloinen hymy, tarinaa, anekdootteja…siitä oli maaliskuinen jäsentapahtuma   tehty Töölön senioreissa.

Vieraana oli Pianomieheksi kutsuttu muusikko Hillel Tokazier, joka kertoili omaa ja koko sukunsa tarinaa soittamiensa musiikkikappaleitten välillä. Kuulijansa hän toivotti tervetulleeksi ”retkelle maailmalle musiikin mukana”.

Lapsuudessa Tokazierin kotona soi aina musiikki ja hän sai itsekin ensimmäisen musiikki-instrumenttinsa, huuliharpun, jo neljävuotiaana. Siitä alkoi innokas soittoharjoittelu. Korvakuulolta  opetellut musiikkikappaleet johtivat ensimmäiseen julkiseen esiintymiseen viisivuotiaana. Seuraava soitin pojalla olikin jo sitten haitari ja lopulta tietenkin piano.

Tokazierin koko elämä on ollut musiikkia laidasta laitaan aikoinaan tajunnan räjäyttäneestä rockista alkaen: jazzia, elokuvamusiikkia, konsertteja, laulua, levyjä. Hänen elämästään on tehty myös kirja ja ja sen nimenä on, kuten arvata saattaa – Pianomies.  Kirja kertoo Tokazierin intohimoisesti musiikille pyhitetystä elämästä Suomen juutalaisena sekä myös hänen omasta uskostaan ja henkisestä heräämisestään.