Marja Pirttivaara; Olen suomalainen

Teksti: Kaarina Pehkonen
Kuvat: Mailis Virolainen

Olen suomalainen – DNA tarinan lähteenä

14.3.2018

”Kannamme omassa kehossamme esivanhempiemme historiaa – puolet äidiltä ja puolet isältä. Mistä he ovat tulleet, miten eri mantereilla liikkuneet.”  

Mielenkiintoista, eikö totta!    FT, MBA Marja Pirttivaara oli maaliskuun vieraanamme kertomassa  geneettisestä sukututkimuksesta.   Moni meistä on varmaan leikkinyt joskus ajatuksella mistä kaukaa  oma suku on lähtöisin ja kuinka kauas taaksepäin pystyisi esivanhempiaan löytämään. Perinteisesti Suomessa onkin  sukututkimukselle hyvät mahdollisuudet jopa satoja vuosia taaksepäin kirkonkirjojen kautta.    

Geneettinen sukututkimus voi kuitenkin viedä vielä  kauemmaksi, aina ihmiskunnan alkujuurille saakka. Se paljastaa myös miten Suomea aikoinaan on asutettu, mistä kaukaa ihmiset ovat tänne saapuneet vuosituhansien aikana.

Perustutkimuksessa puhutaan äiti- ja isälinjoista. Äitilinjassa tutkitaan suoraa naislinjaa taaksepäin solun mitokondrion dna:sta, joka periytyy samanlaisena sukupolvesta toiseen.  Isälinjassa tutkitaan Y-kromosomin dna:ta.  Kyseiset päälinjat ovat aikojen kuluessa jakaantuneet mutaatioiden kautta myös erilaisiksi alalinjoiksi, jotka tarkentavat tutkimusta.

Marja Pirttivaara on paneutunut syvästi geneettiseen sukututkimukseen. Hän on kirjoittanut myös kirjoja aiheesta.  Oman sukunsa tutkimisesta kiinnostunut saa kirjoista yksityiskohtaiset ohjeet kuinka toimia.  Maailmalla on luotettavia tutkimuslaitoksia, joista  tavallinen kansalainenkin  voi tilata tutkimuspaketin ja lähettää itsestään ja/tai perheenjäsenistään näytteen tutkittavaksi. Näyte voi olla vanupuikkoon sisäposkesta suusta otettu näyte tai sylkinäyte.  Geneettisen tutkimuksen ei tarvitse olla aina tieteellistä tutkimusta, vaan se voi olla myös ihmisille iloksi ja hyödyksi ja se antaa perspektiiviä niin omaa sukua kuin koko ihmiskuntaa ajatellen. Miten ihmiskunnan kehdosta Afrikasta ihmiset lähtivät vaeltamaan ja mistä tänne Suomenkin perukoille muinaiset esi-isämme aikoinaan saapuivat.  Kiehtova ajatus!

Marja Pirttivaaran omilta nettisivuilta saa hyvää valaistusta tutkimuksiin, ohjeet oman tutkimuksen toteuttamiseen ja myös eri tutkimuslaitosten nettiosoitteet. Katso lähemmin DNAguru.fi